”Kaksi
lensi yli käenpesän, minä sekä hän...”- matkalla jossakin päin
Kainuuta, Karjalaa ja Savoa
Minä
Pohjois-Pohojanmaan lakeuksilla syntynyt ja kasvanut plikkalapsi ja
Kainuun Pyhännän Paskonsuolla hillassa nuorna käynyt, olen nyt
aikuisena tänne Pohjois-Savoon Puijon luonnonsuojelualueen kupeeseen
juurtunut. Ja tämä Pohojanmaan plikka ei aattele laisinkaan
lämmöllä niitä, jotka on meijän kallisarvosia lakkasoita turhaan
ojittanneet paremman puuston toivossa ja tuhonneet suomuurain
kultamarja-aarteemme poimintamahdollisuuksia useilla paikkakunnilla.
Kesällä
kerran olin ystaväni kanssa toukokuusta heinäkuuhun
asuntovaunumatkalla jossakin päin Kainuuta, Karjalaa ja Savoa
luonnonsuojelualueilla ja Metsähallituksen mailla...- evväänä
raakaa porkkanaa sekä kylymää kahavia ja siihen palijo maitua.
Tutuiksi tulivat Metsähallituksen laavut, nuotiopaikat ja
polttopuut, puuhuussit, vedenottopisteet ja se uimajärvi, se se oli
minulle must joka yöpymispaikalla. Tuli tallauttua kesän aikana
eräskin luontopolku ja huomasin, jotta luonnonsuojelualueiden ja
Metsähallituksen kaikenkarvaisia eräkävijöitä varten on
pitkokset pidettävä hyvässä kunnossa, etteivät kengät kastu ja
vilu pääse kapajamaan suonkiertäjiä.
Aloitimme
vaunutaipaleemme Maaningalta Pohjois-Savosta, missä sijaitsee
Korkeakosken kanjoni, se on
Suomen korkein vapaana virtaava vesiputous, putouskorkeus on 36
metriä. Tutuiksi tulivat kesän aikana myös Hepoköngäs
ja Auttiköngäs (köngäs=putous).
Hepoköngas on Suomen korkeimpia luonnovaraisia vesiputouksia,
putouskorkeus on 24 metriä, se sijaitsee Heinijoessa Puolangalla
Kainuussa. UKK-reitti Puolanka–Hyrynsalmi kulkee Hepoköngästä
sivuten, Hepokönkäällä reitistä haarautuu myös osuus
Paljakalle.
Auttijoen kanjoni sijaitsee
Rovaniemellä Etelä-Lapissa. Auttiköngäs on osa Kuusamo –
Kittilä – linjan peruskallion repeämää, Posiolla rotko on
Korouoman nimellä joka loppuu Auttijärveen ja jatkaa Auttijokena
kohti Kemijokea johon yhtyy Pirttikosken voimalaitoksen jälkeen.
Auttikönkään vesiputouksessa on vanha uittouoma rakennelmineen,
pudotuskorkeus on lähes 16 metriä. Auttiköngäs oli minun
mielestäni karmiva paikka, kun minun mielikuvitukseni teki tepposet
sen
venäläisten
sotakarkureiden hautapaikan takia, näin yölläkin painajaisia siitä
- tosin kauniista venäläisestä haudasta. Kyse
oli kahdesta Neuvostoliittolaisesta sotakarkurista, jotka olivat
piiloutuneet Autikönkään uittokämpään, jonne heidät ammuttiin,
vaikka he olivat heiluttaneet valkoista lippua.
Oli
siellä Auttikönkäällä kuitenkin minun ilon ja onnen päivänikin,
vaikka oli 13. päivä kesäkuuta, sillä siellä Auttikönkäällä
Könkäänvaaran päälle noustessa oli
käki puussa lähietäisyydellä, kun käki kukkui minulle, niin minä
kukuin sille takaisin sillä seurauksella, että pääsimme ihan sen
viereen näköetäisyydelle puun juureen.
Lisäksi vaikka olen lapsuudesta ollut biologian ystävä ja kerännyt
itseoppineena kasveja iliman mittään koulupakotuksia, niin siellä
oli minulle se
erikoinen kukka – Ruohokanukka, jota en ollut aiemmin nähnytkään
ja vasta kotio tultua löysimme sen kukkasen nimen internetin
ihmeellisestä maailmasta luontoportti.com/suomi/fi/kasvit/ -
tunnista kukkakasveja haun avulla. Tutkin myös kesän
käyntikohteitamme netissä Metsähallituksen retkikartta.fi,
luontoon.fi ja yhteiso.luontoon.fi sekä panoramio.com sivustoilla.
Vierailimme
myös Patvinsuon kansallispuistossa Pohjois-Karjalassa
vaunuseilailumme aikana kesäkuun loppupuolella. Kävimme Suomun
opastuskeskuksessa, josta voi varata rantasaunan telttailualueen
vierestä. Reitteinä siellä oli Suomunkierto Suomujärven ympäri
sekä pitkostettuja reittejä itse suolle, mm. Olkkoseen,
Teretinniemeen ja Koitereen rannalle Majaniemeen. Kuulinkohan oikein
majavan hännän molskahduksen itsekin uiputellessani järvessä vai
tekikö erämaajärvi minulle kaiulla tepposet...
Mieleeni
jäi myös se pelottava kapea tie
korkealla, joka oli varmaankin Kontiovaaran tie Lieksan ja Patvinsuon
välillä, olkoonkin vaikka maisematie niin en pystynyt ihailemaan
kauniita maisemia, kun minulla on korkean paikan kammo. Tuota korkeaa
tietä jäin ihmettelemään...kauhulla. Se
tie on todella korkean ja kapean soraharjanteen päällä ja
mutkiakin on juuri niin paljon tiessä kuin harjussakin ja tosi
jyrkkää rinnettä alas vaikka kuinka mahottomasti. Tuonne
itäiseen Suomeen ja Kainuuseen on saatu varmaankin Kekkosen aikana
myytyä tuota maantietä yli omankin tarpeen ku sitä ei ole saatu
suoramittaan linnuntietä mahtumaan, vaan se on niinkin kiverille
mutkille pitänyt laittaa. Sain tosin kauniin penkkikuvan
auringonlaskusta jostakin sieltä Patvinsuon läheltä, kun
pysähdymme ihailemaan maisemia pitkän ajohuikosen jäläkeen.
Pohjois-Savossa
Rautavaaralla sivusimme Tiilikkajärven kansallispuistoakin vaunu
tukevasti auton perässä, parkkipaikkoja oli Sammakkotammella ja
Pohjoislahdessa Sotkamon tien eli Kainuun puolella. Rengasreitteinä
siellä oli Uitonkierto ja Autionkierto, lisäksi yhteyspolku
Tiilikanautiosta Pohjoislahteen sekä Uitonkierrolta Venäjänhiekalle
ja Kalmoniemeen. Sammakkotammelta on myös yhteys Virvatulten polkua
Pumpulikirkolle ja Metsäkartanolle. Metsäkartano onkin monelle
savolaiselle tuttu paikka tyky- yms. tms. kokoontumisista.
Rouskunhiekka
Rautavaaralla oli minulle uintielämys. Rouskunhiekka on Älänteen
järven pohjoisosassa oleva suosittu uimaranta. Vietin siellä
melkeistä koko aurinkoisen päivän järvessä loikoillen ja
uiputellen, onneksi ei ollut silloin lainakoira mukana se olisi
nostanut haukunnan, kun olisi luullut minun hukkuvan.
Kieverrysjärvet
Kuhmossa lähellä Lieksan rajaa elikkä Kainuun ja Pohjois-Karjalan
rajalla tulivat myös tutuiksi kesällä. Kieverrysjärvet on
luonnonsuojelualue
Kuhmon eteläosassa, lähes luonnontilaista suo- ja metsämaastoa,
joka on aivan rajan tuntumassa. Järviä kiertävä polku kulkee
palan matkaa rajavyöhykkeen reunaa. Ensin on parkkipaikka, josta
parinsadan metrin päässä on nuotiopaikka ja puuliiteri sekä
kuivakäymälä. Meillä oli lainakoirakin mukana täällä käydessä.
Pohjois-Karjalan
Peurajärven alueella olevaan Mäntyjärven lahdessa kävimme kevään
ja kesän aikana kolmisen kertaa. Ajelimme
sinne vaunuinemme yötä myören parkkiin ja nukkumaan ennen
aamu-uintia.
Kävimme
siellä sekä iliman koiruutta ja lainakoiran kanssa. Näin siellä
elämäni eka kertaa telttasaunan
rannalla toisilla karavaanareilla. Olimme Nurmeksen Peurajärvellä
Iso-valkeisen
kierrolla ja siellä oli Mäntyjärven lahdessa se pitkä hiekkaranta
paikassa, jossa vaunu oli parkissa ja laavu polttopuineen ja
puuhuussi oli parkkipaikan päässä sekä toisessa päässä oli
vesikaivo. Peurajärven alueen vieressä on Paistinvaaran koskematon
vanhojen metsien suojelualue. Vanhassa metsässä on runsaasti
hopeanharmaita kelopuita ja sen lahopuissa elää palijo
kovakuoriaisia. Paistinvaarassa on myös nähtävyytenä mahtava
siirtolohkare, Kärnänkivi, joka seisoo kapealla kärjellään.
Kärnänkivelle erkanee polku Iso-Valkeisen itäpuolella kulkevalta
tieltä. Olihan siellä Peurajärven alueella se Lehmilampikin ja ku
onneksi itikat on palijo pienempiä elukoita ku lehemät, nii ei tämä
tyttöplikka itikoita pelekää, mitä jos ne vähän nipistää ja
punasia paukamia tekköövät ni a vot mitä siitä yhen sääsken
tahi hyttysen takia itkemään, mutta jos paarmat pistelöö ni sit
kyllä kutkuttelloo jo kummasti.
Palolammen
parkkipaikkakin tuli tutuksi hyvin, koska Palolammella
Sotkamossa kävimme kesän aikana karavaanareina ainakin kaksi kertaa
ja toisella reissulla oli se lainakoirakin mukana. Siellä oli
kuivakäymälä, nuotiopaikka sekä kaivo.
Palolampi on Hiidenportin kansallispuiston yleisimmin käytetty
lähestymissuunta ja sieltä on polkuyhteys Kovasinvaaraan, jossa on
vanhan torpan pihapiiri. Kiersimme
Hiidenportin kansallispuistossa Sotkamon, Kuhmon, Nurmeksen ja
Valtimon kuntien elikkä Kainuun ja Pohjois-Karjalan rajojen
tuntumassa pitkän eräreitin. (Hiidenporteiksi kutsutaan
jyrkkäseinäisiä rotkoja, jotka ovat syntyneet kallion
halkeamisesta ja liikkumisista.)
Näin
vihollisen tuhotun ja sotasaaliiksi jääneen panssarivaunun ”tien
päässä” Jyrkänkoskella
noin 11km Kuhmosta Nurmekseen päin, tien varrella oli levike ja
siitä polku metsässä sekä ”räjäytetty” silta
”Espanjalaisine ratsuineen” (=piikkilankaesteet). Lisäksi näin
Salpalinjan poteroita ja panssarintorjuntakiviä Pohjois-Karjalassa
Änäkäisellä, Lieksan pohjoispuolella Nurmijärveltä Kivivaaraan
päin, siellä on jatkosodan aikainen Rukajärven tie, tien varrella
on myös nk. Jukolan motti eli koulutuskeskus, jossa koulutettiin
alokkaita Rukajärven rintaman tarpeisiin. Änäkäiselläkin kävimme
kesällä ainakin kaksi kertaa. Minun mielestäni Suomen armeijan
sotilaita pitäisi kierrättää tällaisissa Salpalinjan
sotahistoriallisissa paikoissa jo alokasaikana, että sekä
sotahistoria että Suomen maantieto tulisi paremmin tutuksi
nuorillekin Suomen kansalaisille.
Hiisijärven
hiekat oli myös yksi etappimme, se on yleinen uimaranta
leiriytymismahdollisuuksineen ja se sijaitsee Ristijärven kunnassa
Kainuussa Kontiomäen ja Sotkamon välillä. Hiisijärven hiekoilta
otin itselleni yhden ison rautahippusen pikku lääkepulloseen
muistoksi kesän asuntovaunuretkestämme ja ystäväni piti itselleen
vaunupäiväkirjaa. Siinäpä se Suomen kesäsää meni mukavasti
reissaten asuntovaunulla, enkä nähnynnä koko kesänä yhtään
kiärmestä ja sain kesän uida kyllikseni kirkasvetisissä
erämaametsäjärvissämme jossakin päin tätä rakasta kotomaatani
Suomia: Kainuuta, Karjalaa ja Savoa.
made by silja laituri
